lauantai 21. marraskuuta 2009

jupinaa

Tämä teksi sisältää vuodatusta....
No nyt se nimeltämainitsematon tauti on rantautunut tännekkin. Vanhempi poika sai eilen äkillisen korkean kuumeen ja lihas- sekä pään särkyä. Soitin heti terveysasemalle ja sieltä sain ohjeiksi tarkkailun. Kuulema äitinä tiedän milloin tilanne ei ole enää normaali...
Lääkäri aikaa ei saanut. Ystävän kehoituksesta soitin yksityiselle lastenlääkäriasemalle. Sainkin ajan heti erittäin pätevälle lastenlääkärille. Syy miksi halusin lääkärille pikaisesti, oli toive saada Tamiflu kuuri mahdollisimman pikaisesti. Olen ymmärtänyt että kaikille lapsille suositeltaisiin kyseistä lääkettä tähän riehuvaan virukseen ( ja se lääke on aloitettava mahdollisiman pian oireiden alettua, muuten tehoa ei välttämättä ole).
Menimme lääkäriasemalle, odotimme viisi minuuttia, pääsimme lääkärinhuoneeseen. Lääkäri oli ihana. Teki perusteellisen tarkastuksen ja sanoi, ettei päältäpäin välttämättä sanoisi kyseessä olevan tuo kyseinen tauti. Lähetti pikatasteihin labraan. Odotimme kaksi munuuttia ja pääsimme testiin (testi otettiin nenästä). Odotimme 15 minuuttia ja saimme tuloksen. Erittäin selvä ja vahva A-virus. Saimme lääkereseptin. Aloitimme kuurin heti kotiin päästyämme. Tähän menessä poika oli mennyt jo selvästi huonommaksi. Oksenteli, tärisi ja kuume oli todella korkea.
Tänä aamuna poika on jo paljon paremi. Kuumetta ei enää ole ja ruokakin on jo maistunut. Nyt jo jaksaa leikkiä.
Ei voi muuta kuin ihmetellä. Julkisella puolella emme edes saaneet lääkäriaikaa, tai vaikka olisimme lääkärille päässyt, tuskin lääkettä olisimme saanut, sillä vasta nuo testit osoittivat sen vahvan viruksen läsnäolon. Terveyskeskuksihan ei noita pikatestejä oteta. Ja nyt todella saimme varmuuden että kysessä on tuo nimenomainen tauti. Tietää mitä täällä on odotettavissa. Ja nyt riittää pelkkä puhelinsoitto lääkärille ja hän kirjoittaa reseptejä sitä mukaan, kun tarve vaatii. Aikaisessa vaiheessa vain pitää soittaa.
Lääkärissä käynti maksoi kelakorvauksen jälkeen 90 euroa. Eli taas tuli nähtyä, että rahalla saa hoitoa, muuten joudut nojautumaan täysin omiin tuntemuksiin ja sinun pitää äitinä tietää milloin kyseessä on vakavampaa!
(Niin ja mainitaan vielä loppuun että poika oli saanut rokotteen heti kuin se oli mahdollista, eli maanantaina. Mutta eipä siitä sitten hyötyä ollut)

12 kommenttia:

Leena Hämäläinen kirjoitti...

Ilahduin kommentistasi niin, että klikkailin itseni saman tien vastavierailulle :).

On tuo ero julkisen ja yksityisen palveluissa kyllä huikea. Surullista, että rahalla saa. Mutta ihanaa, että teillä kaikki hoitui noin joustavasti ja nopeasti! Kun aikuisellakin on tuossa taudissa olo todella kurja, niin vielä paljon surkeampaa on lapsen odotella lääkärijonoissa.

Toivottavasti tauti menee nopsasti ohi! Nenänäytteitä olen joskus itsekin aikoja sitten kesätöissä ottanut, ei kyllä ole potilaalle kaikista mukavin toimenpide. Onneksi näytteestä oli tässä tapauksessa hyötyä :).

Ballohedi kirjoitti...

no voi kökkö että teille kerkesi moinen:(
meille jos ja kun tauti tulee olemme päättäneet varata ajan yksityiselle kans.makso mitä makso ja 90e on todella vähän jos kyseessä on lapsi ja jopa hengenvaarallinen tilanne!!!
paranemis säteitä sinne!!!!pikaista paranemista.

Prisca kirjoitti...

No onhan jupisemisen aihettakin...Ajattelepa jos suomeen rantautuisi jokin hirvittävämpi, nopeampi ja tappavampi epidemia...kuinka silloin kävisi...ihmiset nykyistä pahemmassa paniikissa ja köyhät jäis jalkoihin.Hyvä että toimit nopeasti.Oireet kuulostiva rajuilta...sitä on ollut niin eri vahvuisena eri ihmisillä...

Prisca kirjoitti...

Ainiin...mitä se Tamiflu maksoi?

Laura kirjoitti...

Voi kun kuulostaa hurjalta :( Onneksi äiti tiesi paremmin!

Olen vähän samaa ajatellut, heti jos lapsi oireilee niin suoraan yksityiselle. Me saatiin rokotus tiistaina, Nyt vaan jännäilyä ennättääkö vaikuttamaan. Mulla itselläni on ollut neljättä päivää lieviä oireita, ensin kaksi päivää lihassärkyjä ja palelua, lievää lämpöä iltaisin. Eilen ja tänään nuhainen ja viluinen olo vaikka kuumetta ei ole. Ja koko ajan on keuhkot rohisseet ja yskittänyt. Toivottavasti tämä olis vaan syksyistä peruspöpöilyä eikä vakavampaa. Mulla menee kaikki aina keuhkoihin :(

Tulipa pitkä tarina.

Paranemisia ja toivottavasti ette muut sairastele! <3

Tirpana kirjoitti...

Elina: Niin surullistahan se on. Verorahoissa ollaan jo maksettu perusterveden hoidosta ja nyt se ei sitten toimi kuitenkaan. Meillä ja ilmeisesti aika monessa muussakin terveysasemassa on keskitty nyt vain tähän. Ja kaikki muu toiminta siirretään myöhemmälle. Esim. meidän nuorimmaisen neuvola aika peruttiin ja sanottiin että ehkä sitten joskus tammikuussa.
Ja siltikään ei pääse hoitoon edes aiheesta. Mur...

Ballohedi: Niin se on kyllä älyttömän hyvä että vaihtoehtona on mennä yksityiselle ja saada hyvää hoitoa, mutta kyllä minäkin tiedän monta joille tuo hinta on jo kauhean suuri ja oikeasti luotetaan siihen terveyskeskuksen toimintaan.

aurinko ja kuu: Niin aivan! Juuri tätä hain takaa. Se on täysin väärin että ihmiset asetetaan eriasemaan ja etenkin lapset! Saa kyllä karvat nousemaan...
Lääkkeen hinta oli noin 17e.

Laura: Ihmiset sairastaa niin hurjan eri tavalla tätäkin tautia. Meillä tosiaan poika voi jo todella hyvin. Vuorokausi oli pahin.
Monilla aikuisilla juuri tauti ollut lievempänä.

anrinko kirjoitti...

Voi ei!
Voimia teille!
Olen samaa meiltä tuossa terveyskeskusasiassa. On VÄÄRIN että maksamme korkeita veroja eikä sitten kuitenkaan sitä hoitoa saa kuin häthädässä.
Vien suoraan yksityiselle, se on vissi se.
Itsellä ja tytöllä onneksi vakuutukset. pitäisi, pitäisi kyllä pojillekin ne ottaa.

Satu kirjoitti...

Voimia ja pikaista toipumista! Jupina on aiheellista, ja vielä räyhäkäs sellainen!!!Hittolainen, en muutenkaan tajua tota julkisen puolen systeemiä, olen tässä joutunut siellä jonottelemaan tän syksyn aikana yllin kyllin. Kuinka asiat voivat hoitua niin hitaasti?? No, ehkä esim. sen takia, kun tulostuspaperi loppuu lekurin tulostimesta, niin sen sijaan, että soittaisi hoitsun tuomaan, hän laahustaa itse pitkän käytävän päähän hakemaan sitä...ja tämä vain yksi esimerkki. No joo. Hyvä, että olit itse niin toimelias. Ja onneksi lääke ei ole tuon kalliimpi. Energiasäteitä teille!

Tirpana kirjoitti...

Anrinko: Hyvä jos voit viedä yksityiselle. Todellakin aion tästälähin vain suositella kaikille.

Meillähän samaiselle pojalle tasan vuosi sitten tklääkäri määräsi perusvoidetta hurjaan kuntoon menneeseen ihoon ja sanoi, että noita kortisooni voiteita saa apteekista ilman reseptejä. (ei edes siis kirjoittanut reseptiä saatika antanut lähetettä allergiasairaalaan...?). Lääkäri käynnin jälkeen soitin suoraan yksityiselle. Pääsimme samana päivänä ihotautilääkärille. Iho oli eritäin pahasti tulehtunut.Lääkäri määräsi antibiootti kuurin. Allergiatestit tehtiin paikanpäällä ja todettiin maito sekä kananmuna allergiat. Käynti oli KALLIS ja meillä ei ole vakuutuksia. Onneksi silti menimme. Pojan iho parani, saimme lähetteen allergia- ja ihosairaalaan ja täydellisen opastuksen erikois diettiimme.

Satu: Juu meitä julkisen puolen lääkäripalveluihin kyllästyneitä on näköjään useampi. Ja kiitos. Energia säteet napattu =)

Mirka kirjoitti...

paranemisia ja voimahaleja täältäkin!

Syysleimu kirjoitti...

Halaukset sinulle ja perheellesi. Hyvä, jos tauti jo alkanut hellittää. Voimia marraskuun loppuun!

Tirpana kirjoitti...

Mirka & Syysleimu: Kiitos! Täällä pikkuhilljaa toivutaan. Nyt tosin pienimmäinenkin kuumeessa. Onneksi vielä aika rauhallisisa merkeissä tosin.