keskiviikko 30. syyskuuta 2009

kevyt ruoka, parempi mieli








Vihdoin ja viimein sain tuon jo jonkin aikaa himoitsemani Virginie Besancon Aurinkokeittiöni kirjan. Kirja tulikin hyvään väliin. Se antaa ihanasti innokkeita ja inspiraatioita ruuan laittoon. Ja ne kuvat. Kirjan voisi helposti hankkia itsellensä vain niiden vuoksi. Mutta meillä sille kyllä löytyy muutakin käyttöä.Kevyttä kasvis ruokaa. Nam. Maistuu tällä hetkellä taivaalliselle.
Olen pyrkinyt lisäämään erilaisia kasvisruokia ruokailuumme. Eilen synyi talläistä herkkua. Porkkanoita, paprikaa, sipuleita renkaina ja tomaatteja joiden päällä kevyt vuohenjuustoa. Mausteet ja uuniin.

Tuli suussa sulavan hyvää. Lapsetkin söivät. Tiedätkö sinä joitain hyvää kasvisruoka kirjaa?

tiistai 29. syyskuuta 2009

piponen




Eilen surauttelin ompelukoneella muutamn piston. Syntyi tämmöinen. Huoleton ja rento trikoopipo. Näitä onkin tulossa vielä lisää.
Tykkään tästä mallista. Menee tarpeaksi syvälle päähän ja pelastaa täydellisesti kammotukka päivän.

maanantai 28. syyskuuta 2009

***

Muutama sana ja kuva laihdutusprojektin etenemisestä.





Saanko esitellä farut jotka kukausi sitten puristivat. Nyt ne ovat tämän hetkiset lempihousut. Rötköttävät sopivasti, meinaavat jopa tippua.
Paino ei ole paljoa muuttunut, mutta vaatteista huomaa hyvin että vartalo muuttuu. Sukkahousut nousevat korkeammalle kuin ennen, paidat ovatkin yhtäkki pidempiä ja muutama takki tuntuu valtavan isolta. Päätinkin etten tuijota enää vaakaa. Peili ja isoiksi jäävät vaatteet kertovat kaiken tarpeellisen.
p.s. Anteeksi nämä kehnoakin kehnommat kuvat. Valo ja kuvaaja ovat kertakaikkia amatöörimäisiä.

torstai 24. syyskuuta 2009

kymmennen asiaa minusta


Sain haastten Pienen sukkapuodin Piialta. Kerro kymmenen paljastavaa asiaa itsestäsi. Tässä ovat omani.

* Olen koulutukseltani kosmetologi, mutta en ole päivääkään niitä töitä tehnyt.
* Haaveilen pääseväni opiskelemaan kätilöksi kahden vuoden sisällä.
* Pystn koskettamaan kielellä nenänpäätäni.
* Luen aina ensiksi kirjasta viimeisen sivun.
* Rakastan uusien kirjojen tuoksuja. Kirjakaupassa saatan työntää kasvon kiinni avatun kirja väliin.
* Rakastan asioden setvimistä, hyvän tahtoista juoruilua.
* Olen aamu ihminen. Minun täytyy saada syödä aamupala, juoda kahvi ja lukea lehti rauhassa. Usein heräänkin sen takia aamulla aikasemmin kuin lapset.
* Olen sekä kahvi että tee ihminen. Kahviini laitan aina lähes puolet maitoa ja teen juon mustana.
* En ole puisto äiti. En lähde aamulla aikasin puistoihin lasten kanssa. Jos puistoon menemme, menemme sinne iltapäivällä.
* Olen huono laulaja. Omille lapsille voin laulaa. Pahin painajaiseni olisi joutua laulamaan karaokea yksin!

Aika pieniä asioita, ei elämää mullistavaa tietoa. Hauskaa silti oli miettiä näitä. Ja hauskaa on näitä blogeista lukea!
Voisin laittaa haasteen suraaville: Aurinko ja kuu sekä Tiukunen.

tiistai 22. syyskuuta 2009

baktus


Eilen iltaisen neulomismaratonin päätteeksi sain valmiiksi baktukseni. Tykkään kovasti. Ja lanka on kyllä niin ihanan unelma pehmeää. Tuntuu mukavalta kaulassa.
Ajattelin aluksi virkata vielä reunat. Hölmön virheeni takia alareunasta tuli paikotellen rosoinen. Mutta nyt ajattelinkin sen anta olla juuri noin. Se kelpaa minulle pienien virheidenkin kanssa. Se ei ole täydellinen, mutta minusta juuri hyvä noin.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Takkuaa

Tänä aamuna seuraavat asiat painavat mieltä:
Valokuvia on lajittelematta, teettämättä ja kansioihin laittamatta kahden vuoden ajalta.
Sisällä ei saa hyviä kuvia ilman salamaa. Valo ei riitä mihinkään.
Kiireinen viikko edessä. Taas tiukkoja aikataulutuksia tehtävänä.

Nämä taas piristävät:
Tytön neuletakki jo niin lähellä valmistumista. Ja intoa tekemiseen taas riittää.
Viikonloppuna tiedossa eräät ihanat juhlat.
Ja mieluisinta on,että vihdoin sain kaivattua apua keittiön siistinä pitoon. Oman pikku apulaisen.



lauantai 19. syyskuuta 2009

luvassa

Mukava päivä ihanan ystäväperheen kanssa. Hyvää ruokaa, mahtavinta seuraa, iloista höpöttelyä, lasten puuhastelua ja neulontaa. Ei mitään kiirettä pois. Jäädään yökylään. Nautinnollista, upeeta syyskuun viikonloppua kaikille teille.

torstai 17. syyskuuta 2009

Laiminlyöty












Koti on täysin sekaisin, kaaoksessa. En saa sitä hallintaani. Ei ole aikaa. Muuton jäljiltä olisi vieläkin paljon tehtävää. Hetkeksikään ei voisi selkää kääntää, muuten on täysi kaaos päällä. Mistä saisi aikaa ja energiaa kodinhoitoon? Olen vakasti harkinnut myös siivouspalvelun hankkimista tänne. En ole sekaisen kodin ystävä. Ajatus ei ole selkeä ja kirkas jos on täysi kaaos ympärillä. En ole myöskään kovin hyvä siivooja ja tavaroiden järjestäjä (tai voisin olla jos olisi enemmän aikaa). Yritä tässä nyt sitten lyötää kultainen keskitie...
Olen myös vakavasti harkinnut sisustuslehtien hylkäämistä. Huonoina hetkinä niistä vain saa pahan mielen.

tiistai 15. syyskuuta 2009

puiston penkillä




Eilinen päivä oli taas niitä päiviä, jolloin mennään tiukalla minuuttiaikataululla. Kaikki asiat mietittynä valmiiksi. Missä ollaan, monen aikaan ja millä kokoonpanolla ja kuka on missäkin sillä aikaa. Yhden ihmisen pää on välillä riittämätön hoitamaan kuuden ihmisen aikataulutukset.

Jotain hyvääkin eileisessä oli. Istuin puistoissa ja neuloin. Baktus lämmitti kipristeliviä sormen päitä. Tyttö kiipesi viereen, sanoi: "Äiti näetkö, tuo pilvi tuolla on Nuuskamuikkunen". Ja niin se oli. Sillä oli hattu, silmät ja huilu. Ja minä oli iloinen, että juuri sillä hetkellä minulla oli aikaa katsoa juuri sitä pilveä ja nähdä Nuuskamuikkunen.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

lauantai ilan huumaa



Sain kutsun lähteä viettämään lauantai iltaa ihmisten kanssa joita olen nähnyt viimeksi reilusti yli kymmenen vuotta sitten, yläasteella. Jännittyneenä menin, mutta ilta oli ratkiriemukas. Ihmiset jotka tunsin ystäväninä vuosia sitten eivät ollet muuttuneet suuremmin. Sammoja rakkaita lämpöisiä ihmisiä, aikaiustuneina vain.

Tiesin illasta tulevan haasteellinen laihdutus päätöksen vuoksi. Ja siellähän niitä herrkkuja oli pöydät notkollaan. Pieni pala piiraakkaa, salaattia ja hyvää viiniä. Napostelin illan kuluessa viinirypäleitä. Jännä tunne huomata että se pieni napostelu taitaa olla vain tapa. Saada käsille jotain pientä tekemistä. Viinirypäleet korvasit helposti kaikki sipsit. Ja tieysti pisteenä iin päälle taisi olla tanssiminen yön tunteina ravintolassa. Eihän siinä ehtinyt edes juomaan. Vettä välillä kovimpaan janoon. Aamulla olo oli väsynyt, mutta tyytyväinen. Yksi testi läpäisty. Monta vielä edessä...?

perjantai 11. syyskuuta 2009

ihana rakas vihollinen



Ajattelin tässä esitellä uusimman projektini. Raskaus kilojen karsiminen. Ehkäpä nyt on jo hyvä aika siihen. Onhan siitä jo yli vuosi kun olen ollut raskaana. Projekti on alkanut ihan kohtalaisesti. Kaksi kiloa kevyempänä. Kymmenen kiloa edessä.

Mietinkin nyt, kirjotaisinko aiheesta blogissani vai en? Onko teillä lukijoilla halua seurata tämän etenemistä. Tarkoitus ei ole tehdä tästä laihdutusblogia. Pieniä etenemis raportteja ja kokemuksen jakoa, muiden aiheiden lomassa. Toisen tytön syntymän jälkeen laihdutin kaksikymmentä kiloa. Niistä olen onnistuneesti kymenen pitänyt poissa. Mutta näiden kahden pojan jälkeen kymmenen on tullut takaisin. Olisin kiitollinen, jos kertoisit mielipiteesi tästä projektin kirjoittelusta. Painon tiputtaminen jatkuu joko julkisesti tai vähän yksityisemmin....

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

oli ihan pakko


Baktus villitys on levinnyt tännekkin. Olen yrittänt malttaa mieleni, ja aloittaa vasta kun joku edellisistä projekteista valmistuu. Mutta nyt en enää voinut. Oli ihan pakko. Ja tuo lanka, Lucca, on kuin pehmeä unelma. Siinä selvästi suosikkilanka ainesta.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Kyllä!




Kannat kohti kattoa. Ne löytyivät. Saappaat joita olen metsästänyt. Hurraa, näistä tulee ykköskengät.

perjantai 4. syyskuuta 2009

pikku laukkuset




Nämä valmistuivat tänään. Sama malli kuin omassani, mutta pienemmät versiot. Tehty harrastus, kerho ja muuhun mukavaan menoon. Näitiä laukkuja on kyllä mukava tehdä ja kokoajan oppii uutta!
Tuossa alimmassa kuvassa norsulaukun yläkulmat kääntyneet sisään hassusti. Mutta ylimmissä kuvissa näkee tuon mallin oikein.

surrur


Tää vetäytyy nyt viikonlopun viettoon uuden rakkaansa kanssa. surrurruu...
Ihanaa viikonloppua kaikille!

torstai 3. syyskuuta 2009

laukkunen




Siinäpä se on. Ensinmäinen ompelu työni. Alusta loppun itse tekemä. Aika hyvin meillä ompelukoneen kanssa synkkäsi, vaikka aluksi sitä suuresti epäilinkin. Ja kivaa oli.
Ohjetta tein mukaillen, mm. vuoren lisäsin laukkuun omasta päästä. Jälki ei ole lähellekään kiitettävää, mutta kyllä tämä houkuttelee jatkamaan, opettelemaan uutta

tiistai 1. syyskuuta 2009

Syyskuu

Ei tunnu pahalle vaikka kesä nyt virallisesti jääkin taakse. Hyvät hetket, tapahtumat ja lämpö tekivät kesästä kauniin muiston. Kuivatin kukkia ja laitan ne kirjan väliin. Kurkaan talvella ja odotan jo tulevaa kesää.
Seuraava projekti olisi laukku. Ohje Silukoita, siksakkia ja pala suklaa kakkua kirjasta.
Niin ja pianoharjoitukset sujuvat mukavasti. Vauvan askelin mennään.