perjantai 11. joulukuuta 2009

jouluaskartelua osa 2




Joulukortit valmistuvat, niin tai yritytävät valmistua. Sopivaa hetkeä ei tunnu löytyvän niiden tekoon. Pientä koristetta, liimaputkiloita ja saksia kun on vaikea levitellä silloin kun lapset ovat kotona tai hereillä. Eilen pieninmäinen oli ehtinyt piirtää yhden kortin täyteen omaa taidetta, pursottaa limaa muumitalon pälle ja heitänyt kourallisen jos toisenkin nappeja pitkin lattioita.
Yhä enemmän ja enemmän mieltäni alkaa houkuttamaan idea omasta työpyödästä. Tosin senkin sijoitus on ongelmallista. Meidän oma makuuhuone on ainua potentiaalinen vaihtoehto. Mutta miten ihanaa olisi jättää työt kesken ja kun palaisi takaisin, olisi kaikki ihan pienimmätkin hilut juuri siinä mihin ne jätin. Haaveilen siis. Toteutus voisi ehkäpä jo tapahtua tämän viikonlopun aikana....
Suloista alkavaa viikonloppua kaikille.

8 kommenttia:

virva kirjoitti...

Täällä ihan samoja ongelmia ;D
Vasta ku tenavat nukkuu,pääsee levittämään systeemit ja tilpehööringit keittiönpöydälle,muuten ovat nopeasti ympäri huushollia ja niin edes päin..
Tuossa yks ilta aloin vääntämään meidän joulukortteja (vähän vastaavia kuin sinun-lasten kuva,kartonkia,nauhaa),ja vaikka miten alkoi uni painaa niin yhdellä polkasulla piti saatella homma loppuun,koska uudestaan aloittaminen on niin työlästä ;)
Tulipa mieleeni,että voisin itsekin alkaa haaveilemaan tosissani Omasta työpöydästä,ei huono ajatus ollenkaan :)
Mukavaa viikonloppua!

aurinko ja kuu kirjoitti...

Mahti porukka teidän kortissa ;D

Tirpana kirjoitti...

virva: Samoissa tunnelmissa mennään siis :)
Tuo oma työpöytä kyllä meinaa nyt viedä voiton. Tuonne meidän makkariin se mahtuisi, mutta toisaaltahan se on aika tilaa vievä..

aurinko ja kuu: Jep... voit kuvitella ettei tuon porukan saaminen samaan kuvaan ole helppoa...

Riikka kirjoitti...

Onpa nättejä kortteja! Varastan tästä heti idean ensi vuodeksi. Tosin mulla ei ihan noin isoa katrasta ole kuvaan;) Kiitti piparkakkutalon pystytysohjeista:D

Mirka kirjoitti...

suloisia kortteja <3

ja kiitos tunnustuksesta!

Satu kirjoitti...

Ihanat kortit tulolla! Viehättävä porukka! :) Nii-i, tiedän tunteen...Mulla kyllä oma huone, mutta niin sekaisin ja pöydät täynnä, että askartelutoiminta tapahtuu edelleen keittiössä...Lapset eivät enää levitä, mutta monta kättä kyllä heti mukana, jos jotain aloitan.

Tiinalainen kirjoitti...

Blogisi on aivan ihana! Käyn täällä urkkimassa ja kurkkimassa aika ajoin. Kiitos hienoista fiiliksistä! :)

Tirpana kirjoitti...

Työpöytä edelleen odottaa inspiraatiota valmistuakseen. Ehkäpä sitten joulun jälkeen..

Tiinalainen: Kiitos kovasti kauniista sanoistasi :)