tiistai 27. tammikuuta 2009

Meillä kokataan







Yhdessä kokkaaminen on mukavaa puhaa. Sitä harmi kyllä vaan ehtii tekemään liian harvoin. Toki meillä lämmin ruoka laitetaan joka päivä, mutta se on enemmän aikuisten puuhaa.

Lapset pääsevät mukaan lähinnä viikonloppuisin. Silloinkin tekisi mieli laittaa silmät kiinni ja juosta ulos keittiöstä korvia pidellen. Meillä eskarilainen on saanut kunnia tehtävän ja isomman pilkkomisveitsen käyttöön. 2 vuotias yrittää metsästää pikkuisilla sormilla pilkottuja vihanneksia ja laittaa kulhoon. Pelottavan näköistä, mutta homma hallinnassa.

Luin kerra erään vitsin. Sen nimi oli "äiti ja lapset kokkaa". Kakun teko alkoi hallitusti. Lopuksi lapset oli sidottuina pyödän jalkaan, kissa pelastettiin uunita ja kakku tietenkin paloi. Nauroin vedet silmissä ja vieläkin naurattaa kun muistelen sitä vitsiä. Vai olikohan se edes vitsi....?


No me onnistuttiin tällä kertaa ihan kunnialla ja hyvää tuli!



1 kommentti:

Prisca kirjoitti...

touhukasta varmaan...ja aikaa pitää olla tarpeeksi ja hyvä logistinen etukäteis- suunnittelu,mutta sitten kaikille ainakin maistuu...