sunnuntai 9. elokuuta 2009

Pala Tukholmaa













Olen aina pitänyt Tukholmasta, erityisesti kesäisin. Käymmekin siellä noin kerran vuodessa. Ihanan lähellä ja siellä pääsee helposti suurkaupunkiin hulinaan. Lasten kanssa sinne on mukava ja helppo mennä. Ja tietysti vanhakaupunki on paikka jossa voisi viettää aikaa loputtomiin. Joskus toivon pääseväni myös miehen kanss kahdestaan käymään siellä. Niissä kauniissa kahviloissa ja houkuttevissa ravintolaissa.

Ensi kesänä suuntaamme toivotovasti lomalla välimeren rannoille. Kohde vielä päättämättä, mutta aikaa on tehdä suunnitelmia. On kiva mennä syksyä ja talveakin kohden, kun on jotain mitä odottaa

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tukholma on varmasti loistopaikka, pitäisi itsekin tutustua paremmin. Kävin viimeksi siellä vuonna 2003. Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus, koska vanhasta kaupungista löytyi ihmeellinen pikku puoti, jossa myytiin Colinetten lankoja. Se oli siihen aikaan niin ihmeellistä, kun niitä ei saanut Suomesta mistään.

Tirpana kirjoitti...

Killisilmä: Tiedätkö, se on varmaan se sama pieni puoti, jonka oven takana seisoin 10 minuutia sulkeutumisen jälkeen. Harmitti kauheasti. Langat näyttivät ihanilta. Emme sitten enää muina päivinä menneet vanhaan kaupunkiin. Mutta ensi kerralla menen varmasti tutustumaan suloiseen putiikkiin!

Prisca kirjoitti...

Tervetuloa takaisin!
Kyllä se reissu kummasti piristää, eikö?
Ja etenkin jos tietää että tulossakin on...matka lämpöön pimeän talven jälkeen.

Mirka kirjoitti...

kauniita kuvia kauniista paikasta!