torstai 24. syyskuuta 2009

kymmennen asiaa minusta


Sain haastten Pienen sukkapuodin Piialta. Kerro kymmenen paljastavaa asiaa itsestäsi. Tässä ovat omani.

* Olen koulutukseltani kosmetologi, mutta en ole päivääkään niitä töitä tehnyt.
* Haaveilen pääseväni opiskelemaan kätilöksi kahden vuoden sisällä.
* Pystn koskettamaan kielellä nenänpäätäni.
* Luen aina ensiksi kirjasta viimeisen sivun.
* Rakastan uusien kirjojen tuoksuja. Kirjakaupassa saatan työntää kasvon kiinni avatun kirja väliin.
* Rakastan asioden setvimistä, hyvän tahtoista juoruilua.
* Olen aamu ihminen. Minun täytyy saada syödä aamupala, juoda kahvi ja lukea lehti rauhassa. Usein heräänkin sen takia aamulla aikasemmin kuin lapset.
* Olen sekä kahvi että tee ihminen. Kahviini laitan aina lähes puolet maitoa ja teen juon mustana.
* En ole puisto äiti. En lähde aamulla aikasin puistoihin lasten kanssa. Jos puistoon menemme, menemme sinne iltapäivällä.
* Olen huono laulaja. Omille lapsille voin laulaa. Pahin painajaiseni olisi joutua laulamaan karaokea yksin!

Aika pieniä asioita, ei elämää mullistavaa tietoa. Hauskaa silti oli miettiä näitä. Ja hauskaa on näitä blogeista lukea!
Voisin laittaa haasteen suraaville: Aurinko ja kuu sekä Tiukunen.

4 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Ei tullut ylläreitä! :D

Laura kirjoitti...

Näitä on aina kivaa lukea :) Mä en oo myöskään aamupuistoäiti.

violet kirjoitti...

Minäkin pystyn tuohon kieli+nenäjuttuun ja aina kaikki pyytää "näytä taas";-)

Tirpana kirjoitti...

violet: joo, mulla on välillä semmoinen sirkusapina olo kun näyttelen kieltäni... =D