torstai 17. joulukuuta 2009

Hissukseen




valmistuu joululahjoja. Joulua odotetaan kovasti, rauhallisesti. Suurin osa joulujuhlista jo takana ja kiire helpottanut. Nyt saa joulu saapua. Sisällä tuoksu hyasintit, glögi ja piparkakut. Ulkona sataa suuria hiutaleita. Kynttilän valo lämmittää. Täydellinen odotuksen tila.

perjantai 11. joulukuuta 2009

jouluaskartelua osa 2




Joulukortit valmistuvat, niin tai yritytävät valmistua. Sopivaa hetkeä ei tunnu löytyvän niiden tekoon. Pientä koristetta, liimaputkiloita ja saksia kun on vaikea levitellä silloin kun lapset ovat kotona tai hereillä. Eilen pieninmäinen oli ehtinyt piirtää yhden kortin täyteen omaa taidetta, pursottaa limaa muumitalon pälle ja heitänyt kourallisen jos toisenkin nappeja pitkin lattioita.
Yhä enemmän ja enemmän mieltäni alkaa houkuttamaan idea omasta työpyödästä. Tosin senkin sijoitus on ongelmallista. Meidän oma makuuhuone on ainua potentiaalinen vaihtoehto. Mutta miten ihanaa olisi jättää työt kesken ja kun palaisi takaisin, olisi kaikki ihan pienimmätkin hilut juuri siinä mihin ne jätin. Haaveilen siis. Toteutus voisi ehkäpä jo tapahtua tämän viikonlopun aikana....
Suloista alkavaa viikonloppua kaikille.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

palloja, pöllöjä ja kukkia





Tykkään tuoda joulua kotiin pikkuhiljaa. En suunnittele kovinkaan paljon etukäteen koristeita ,
vaan menen tunnelman mukaan. Käytän vanhoja koristeita ja ostan uusia jos näen jotain ihanaa. Eilen Ikeasta löytyi yllätten aian vastustamattomia koristeita. Siellä oli paljon ihanuuksia (yllättäen) ja muutama pallo tarttui mukaan. Mustat pääsivät keittiön ikkunaan, punaiset lasten huoneisiin.
Meillä on myös perinteiset talvipöllöt otettu esille. Tytöt ovat nimenneet ne Leenaksi ja Helmiksi. Siinä ne pienon päällä katselevat joulupuuhuhia ja vetäytyvät sitten unille, herätäkseen taas ensi jouluksi.
Eilen kotiutuivat ensinmäisett joulukukatkin. Odotan jo kovasti tuoksua.

Ja tässä vielä pieni kurkistus poikien huoneeseen. Hankin eilen myös tuollasien hauskan seinätarran.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Kiitos aurinko ja kuu!
Tästä tuli valtavan hyvä mieli.
Annan hyvänkiertää ja pistän eteenpäin Mirkalle. Lämmin ja hyväntuulinen blogi. Aina.

rakennuspuuhissa





Piparkakkutalo on ainakin meillä vakavsti otettava, vain aikuisille tarkoitettu, rakennusprojekti.
Ollaankin miehen kanssa naureskeltu, että sitten kun tuo piparkakkutalon rakentaminen sujuu riitelemättä, voidaan harkita sitä oman kodin rakennusta. Siihen harmoniseen, iloiseen ja kauniiseen kuvaan, jossa äiti ja isä yhdessä kasaavat piparitaloa pystyyn ja lapset laulevat joululauluja ja koristelevat taloa, on vielä todella pitkä matka. Mutta tänä vuonna se olin jo hieman helpompaa. Taisi vain kaksi ärräpäätä päästä äidiltäkään.

torstai 3. joulukuuta 2009

jouluaskartelua osa 1





Pienet jouluisetaskaretlut piristävät kummasti päivää. Kummenpia materiaaleja tämän sudännauhaan ei tarvittu. Vanhat lehdet, muutama enkeliaiheinen kiiltokuva, narua ja valkoista paperia. Lisäsin vielä tuolaiset pienet kauniit joulukoristeet. Sydännauha ilahduttaa nyt olohuoneen ikkunassa.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

itsensä piristämistä


Ihana pikkujoululahja tupsahti postilaatikkoon eileen. Kiitos Liivia. Näissä kaikki on kohdallaan.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Tervetuloa joulukuu







Marraskuu on minulle vaikea kuukausi. Pimeää, synkkää. Marraskuulle liittyy myös paljon ikäviä menneisyyteen liittyviä asioita. Joulukuu tuo valon ja rauhallisuuden.
Joulukoristeita tuli laitettua vähän viikonloppuna. Pipareita leivottiin ja koristeltiin lauantaina. Juotiin glögiä ja kuunneltiin joululauluja. Nuuhkiittiin jouluntunnelmaa. Otamme joulukuun ilolla vastaan hymyissä suin. Oikean ihanaa joulun odotusta teille kaikille lukijoille..

perjantai 27. marraskuuta 2009

*


Tauti on riehunut täällä vimmatusti. Nyt vihdoin ja viimein tilanne näyttää jo valoisammalta. Nuoremmalla tytöllä alkoi nyt viimeisempänä. Pojat jo täysin toipuneina ja tytöillä tämä päivä ratkaisee, päästäänkö jo selville vesille. Mies ei vielä ole tautia saanut ja toivotaan että edes joku meistä siltä välttyy.
Jos jotain positiivistä tästä pitää onkia, niin se olkoon se, että sairatimme tämän näin hyvissä ajoin ennen joulua. Nyt ehkäpä jaksan taas tarttua siihen joulutunnelmaan ja tunnelmointiin kiinni ajoissa. Lahjatehdas on pysähtynyt, mutta ehkä se tästä taas kohta käyntiin nytkähtää. Julukortit pääsevät seuraavaksi toteutukseen.
Rauhaisaa viikonloppua kaikille.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

mummon hattu



Tämmöinen hattunen valmistui eilen. Siitä tulee vähän mieleen mummon hattu. Rento, vähän iso ja pyöreä. Juju tästä hatusta löytyy tuolta päältä. Eli hattua aletaan nelomaan niinkuin pinwheeliä. Idea napattu Novitan uusimmasta numerosta ja ohjetta hieman muokattu omaan makuun sopivammaksi. Lanka on messuhankintojani: Mirasol Hacho 100% merino wool.

tiistai 24. marraskuuta 2009

pieni pala


Sain viikonloppuna pienen rakkaan esineen äidiltäni. Mummoni vanha kristallilamppu sai uuden elämän vanhempieni luona. Minä sain siitä muutaman osan itselleni. Olen niin onnellinen, niin pienestä. Pujotin yhden kristallin helmikoruuni. Se sopi siihen kaikessa yksinkeraisuudessaan. Nyt voin kantaa kaulassani pienen palan muistoa. Rakasta sellaista.

lauantai 21. marraskuuta 2009

jupinaa

Tämä teksi sisältää vuodatusta....
No nyt se nimeltämainitsematon tauti on rantautunut tännekkin. Vanhempi poika sai eilen äkillisen korkean kuumeen ja lihas- sekä pään särkyä. Soitin heti terveysasemalle ja sieltä sain ohjeiksi tarkkailun. Kuulema äitinä tiedän milloin tilanne ei ole enää normaali...
Lääkäri aikaa ei saanut. Ystävän kehoituksesta soitin yksityiselle lastenlääkäriasemalle. Sainkin ajan heti erittäin pätevälle lastenlääkärille. Syy miksi halusin lääkärille pikaisesti, oli toive saada Tamiflu kuuri mahdollisimman pikaisesti. Olen ymmärtänyt että kaikille lapsille suositeltaisiin kyseistä lääkettä tähän riehuvaan virukseen ( ja se lääke on aloitettava mahdollisiman pian oireiden alettua, muuten tehoa ei välttämättä ole).
Menimme lääkäriasemalle, odotimme viisi minuuttia, pääsimme lääkärinhuoneeseen. Lääkäri oli ihana. Teki perusteellisen tarkastuksen ja sanoi, ettei päältäpäin välttämättä sanoisi kyseessä olevan tuo kyseinen tauti. Lähetti pikatasteihin labraan. Odotimme kaksi munuuttia ja pääsimme testiin (testi otettiin nenästä). Odotimme 15 minuuttia ja saimme tuloksen. Erittäin selvä ja vahva A-virus. Saimme lääkereseptin. Aloitimme kuurin heti kotiin päästyämme. Tähän menessä poika oli mennyt jo selvästi huonommaksi. Oksenteli, tärisi ja kuume oli todella korkea.
Tänä aamuna poika on jo paljon paremi. Kuumetta ei enää ole ja ruokakin on jo maistunut. Nyt jo jaksaa leikkiä.
Ei voi muuta kuin ihmetellä. Julkisella puolella emme edes saaneet lääkäriaikaa, tai vaikka olisimme lääkärille päässyt, tuskin lääkettä olisimme saanut, sillä vasta nuo testit osoittivat sen vahvan viruksen läsnäolon. Terveyskeskuksihan ei noita pikatestejä oteta. Ja nyt todella saimme varmuuden että kysessä on tuo nimenomainen tauti. Tietää mitä täällä on odotettavissa. Ja nyt riittää pelkkä puhelinsoitto lääkärille ja hän kirjoittaa reseptejä sitä mukaan, kun tarve vaatii. Aikaisessa vaiheessa vain pitää soittaa.
Lääkärissä käynti maksoi kelakorvauksen jälkeen 90 euroa. Eli taas tuli nähtyä, että rahalla saa hoitoa, muuten joudut nojautumaan täysin omiin tuntemuksiin ja sinun pitää äitinä tietää milloin kyseessä on vakavampaa!
(Niin ja mainitaan vielä loppuun että poika oli saanut rokotteen heti kuin se oli mahdollista, eli maanantaina. Mutta eipä siitä sitten hyötyä ollut)

torstai 19. marraskuuta 2009

puks puks puksuttaa



Täällä höyrytään ja tehdään. Käsillä tekemisen tarve suuri. Ideoita pulppuaa ja kädet yrittävät pysyä perässä. Nyt syntyy joululahja neuleita, pieniä koristeita, saippuaa ja mikä ihaninta: olen saanut poikien huoneeseen valtavan muutoksen aikaiseksi. Lisään kuvia huoneesta myöhemmin. Kunhan saan maalattua kaavailemani taulun pojille.
Mukavaa kun on inspiroitunut olo!!!

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

haaste



Sain Vinksin vonksin Annalta haasteen.
Pitäisi kertoa mitä tavaroita ei omista ja miksi. Hauska haaste.Tässäpä siis omia pohdintojani


*kuivausrumpu
Vie hiveästi sähköä ja vatteet kuivuu myös narulla. Kesällä on kiva kuivat pyykkiä ulkona narulla.


*mankeli
Olen ajatellut aina, että tämä on kyllä turhaakin turhempi kapistus, mutta nyt on alkanut houkuttaa ajatus mankeloiduista lakanoista...


*leipäkone
Leipää voi paistaa uunissa ja hyvää tulee niinkin. Mies on nyt ruvennut puhumaan kyseisestä koneesta.Olisi kuulema ihana herätä aamulla vastapaistetun leivän tuoksuun ja saada lämmintä höyryävää leipää aamiaiseksi. Kuulustaa kieltämättä hyvältä....


*saumuri
Tämän kyllä oikeasti haluaisin. Helpottaisi suunnattomasti ompelua ja varsinkin niiden trikoovaatteiden tekoa.


*trampoliini
Nyt kun meillä on tuo piha. lapset sitä kauheasti pyytelevät. Meillä ei periaatteessa sitä mitään vastaan ole, mutta olisikko se vain hetken ilo... Vai tulsiko oikesti käytettyä.... Ehkäpä mökille voisi sellaisen hankia. En tiedä.


*dvd soitin
rikkimenneen tilalle ei olla uutta hankittu. Elokuvat ja musiiki hoituu tietokoneen kautta.

Tässä nyt tälläisiä mieleen tulleita isompia tavaroita. Haaste lähtee eteenpäin Pienen sukkapuodin Piialle ja Mirkalle. Ja muutkin kiinostuneet voivat tästä haasteen napata!

tiistai 17. marraskuuta 2009

ovi koreaksi


Tälläinen kranssi syntyi eilen illalla. Kynttilän valossa teekupin kera. Helppo ja nopea. Kyllä meille nyt on Joulun odotus virallisesti astunut sisään. Läpikäytiin joulukoristeita lasten kanssa tänään. Jouluvalotkin löytivät. Pihan suuri pensas koristellaan vielä tänään.
Tampereen reissu oli muuten erittäin onnistunut. Kiitos Jonna laatuseurasta!
Tuliaisia on jos jonkinlaista. Niistä kuvia myöhemmin.

torstai 12. marraskuuta 2009

totuttelemista ja tottumista





Kaipaan minä vieläkin vanhaa kotiamme. Tai en ehkä niinkään sitä pelkkää sisätilaa, vaan kaikkea siihen liittyvää ympäristöä. Se paikka oli minulle niin koti. Siellä oli meri, siellä oli metsä, siellä oli se meidän lähikauppa ja siellä oli paljon minulle läheisiä ja tärkeitä ihmisiä. Siellä oli myös pieni rakennettu lampi ja siellä oli paljon nuijapäitä. Lapsille tärkeitä muistoja liittyy myös sinne. Välillä itkettää ja kyyneleet tulevat silmiin. Niin iso on ikäväni.
Toisaalta olen minä jo tännekkin kiintynyt. Voin istua keittiön pöydän äärellä ja katsoa ikkunasta kuinka lapset tekevät lumiukkoa pihalle. Voin polkaista saappaat jalkaan ja avata oven. Ja kas olenkin jo pihalla. Kyllä minä pikkuhiljaa kiinnyn tähän kotiin. Ehkä sitten pikkuhiljaa myös tähän ympäristöön.
Odotan jo ensi kesää ja sitä kun voin rauhallisin askelin, paljainjaloin kävellä pihanpoikki pyykkikori käsissäni. Ripustaa pyykkejä ja nauttia auringon lämpimästä paisteesta.
Mutta nyt minua ilahduttaa tuo lumiukko, joka on kääntänyt kasvonsa leveästi hymyille kohti aurinkoa, kädet suureen halaukseen ojennettuina.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

testailua

Tänään pääsi testeukseen decoupagelakka. Eilen postikuljetti paketin joka sisälsi lakan, siveltimen ja mainiot ohjeet. Sitten vain sopivia purkkeja valitsemaan ja suloisia servettejä sekä pieniä koristeita mukaan.


Lakan levittäminen oli helppoa. Aluksi jännitti repeytyykö ohuen ohut servetti tai jääkö kauheasti ryppyjä. Mutta tämähän oli helppoa kuin heinän teko....


Ja lopputuolos on mieluinen. Vaivatonta nopeaa ja ilahduttava tehdä. Ja kokeilu osoitti sen, että näistä syntyy ihania pieniä lahjoja annettavaksi.

tiistai 10. marraskuuta 2009

pientä tunnelmointia ja odotusta





Olenkin huomaattani pitänyt blogistani pienen inspiraatiotaukosen. Lupaan taas ryhdistäytyä...
Viime päivinä joulun tunnelmointi ja odotuksen aloitos ovat kyllä kihelmöineet mielessä kovasti. Joulukirjoja on tullut selailtua, ideoita olen kirjaillut ylös. Glögiä illalla kynttilän valossa, lahjojen suunnitelua. Sen ainakin tiedän että meidän jouluun kuuluu kynttilöitä, kauniita jouluvaloja , ihania makuja ja tuoksuja. Yhdessä oloa ja ensinmäinen joulu täällä uudessa kodissa.
Viikonloppuna otamme ystävän kanssa suunnaksi Tampereen ja sukellamme käsityömessuille. Sieltä varmasti tulee roppakaupalla ihania ideoita ja materiaaleja kotiin tuomiseksi.Onkos joku muukin sunntamassa samaan paikkaan?

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Prinsessoina






Tänään ja eilen ollaan oltu kuvauksissa. Hieno Hilma uudistaa nettisivunsa ja minä ja tytöt päästiin malleiksi prinsessa mekoissa. Kuvauksissa oli muitakin lapsia sekä minä ja Jonna aikuismalleina. Aikuiset saivat olla kiukkuprinsessoja ja pääsimme heiluttelemaan paistinannua ja kaulinta. Irvistelläkin piti. Hauskaa riitti ja välillä jotain mukavan erinlaista toimintaa.

torstai 29. lokakuuta 2009

tämä päivä on keltainen







Kolme tuntia ulkona. Kirpeä, pistelevä syksy. Välillä aurinko vilkutti iloisesti, muistutti olemassa olostaan. Saimme kävellä kultamaton päällä.
Kotiin päästyämme lämmittelin pieniä varpaita käsieni välissä. Ne muistuttuivat ihan puolukoita.