Tänään oli esikoisen kouluun ilmottautumis päivä. Jännitti molempia. Menimme ihan kahden. Sama koulu jonka itse olen käynyt. Astuimme ovista sisään. Tunne tuli voimakkaana. Aivan kun olisin astunut 20 vuotta taaksepäin. Jalkoja vapisutti. Melkein tuli itku. Kaikki muistot iskivät vastaan. Hämmentynyt olo. Kaikki näytti tutulta, vain paljon pienemmältä.Tänne minun rakas tulee. Saa omat muistonsa ja kokemuksensa. Minkä laisia ne tulevat olemaan? Miten pystyn suojelemaan häntä? Mitä sanoa varoitukseksi? Miten rohkaista? Tyydyin vain puristamaan kädestä. Toinen innoissaan, katseli tuleivaisuutta uteliain silmin.
Ensi syksy tulee olemaan täynnä haikeutta...
3 kommenttia:
Hei!
Löysin tieni blogiisi sattumalta. Oli kiva lukea ja katsoa. Samoja tunteita ja ajatuksia meilläkin...esikoinen menee kouluun syksyllä. Palaan uudestaan. Lapsiperheiden arkea on piristävää lukea ja katsoa toiseltakin kantilta...kuin aina vain omaa. (Kolmen lapsen äiti...ja kohta myös kolmekymppinen.)
Voi...esikoisen kouluunmeno on ikimuistoista...Jotenkin tuplatunteet kun on ne omat muistot taustalla.
Tsemppiä vaan ja nauttikaa viimeisestä tällaisesta kesäsätä. Vaikka onkin klisee:niin sitten kaikki muutuu -irtautuminen alkaa...
Aurinko: Kiva kun tulit vierailulle. Ja tervetuloa uudestaan. Minäkin tule kurkkaamaan blogiasi...
Aurinko ja kuu: Yritämme nauttia... Tuntuu niin haikealta.
Lähetä kommentti